Ei, kyllä se tätä on edelleen...

Kesää ja kärpäsiä jo odotellaan

Valvomista, citymummeleita ja varasuunnitelmia

Kello on kohta yksitoista ja mies nukkuu. Appivanhemmat naapurihuoneessa. Ei väsytä. Tosi kylmä päivä tänään ja yksinäinen lämmityslaite hurisee alakerrassa. Naapurista kuuluu kolinaa ja lasten ääniä. Yksittäinen auton ääni. Huomenna on tiedossa teatteria ja hyvää ruokaa. Kiva kun on viikonloppu kokonaan edessäpäin. Kunnan työmuurahaisena töissä nypityttää. Aika usein. Viikonloput tulee tarpeeseen. Vielä ei stressikierrokset ole ihan niin korkealla että perjantai-iltana murehtisi tulevaa maanantaita. Sitäkin välillä oli ilmassa. Mutta nyt on ihanaa kun edessä on kaksi kokonaista päivää ilman suurempia velvollisuuksia. Surffailen netissä ja lueskelen satunnaisia blogeja.

Eilen oli taas hoitopäivä. Jos olisi onnekkaita siimahäntiä liikenteessä tällä kertaa. Kävin Stockalla syömässä salaattia päivällä. Mummeleita ja pappoja istuskeli pöytien ympärillä siemailemassa viiniä puoliltapäivin. Ja leivonnaisia. Turkishatut päässä. Edessäni olevassa pöydässä istui nuori nainen selaillen papereitaan. Viisi ihmistä peräkkäin kävi kysymässä olisiko pöydässä tilaa. Nainen vastasi kaikille myöntävästi. Kaikki istuivat pöytään ja ponnahtivat minuutissa ylös siirtyäkseen toiseen pöytään. Viimein pariskunta istahti pöytään. Ensin vierekkäin. Sitten mies kiersi pöydän istuakseen rouvaansa vastaan. Muutti mielensä ja sittenkin istui takaisin viereen. Levotonta liikehdintää. Saivat kai syödäkseen kuitenkin. Nuori nainen luki papereitaan.

Makuuhuoneessa sänky natisee. Mies kääntyilee unissaan.

Esimies hymyili aamulla merkitsevästi tervehtiessään. Tai hymyili ihan vaan tavallisesti. Tai merkitsevästi? On hankalaa salata asioita ihmisiltä joita näkee päivittäin. Esimies on ainoa joka tietää. Oliko hymy siksi merkitsevä vai ihan vaan tavallinen? Paranoian poikasia ilmassa. Olen tehnyt mahdollisten pettymysten jaksamiseen varasuunnitelmaa. Suunnittelen Espanjan matkaa. Matka menee mönkään jos tärppää. Jos ei tärppää, ei harmita niin paljoa jos lähtee Espanjaan. Ja jos tärppää, Espanjaan pääsee myöhemminkin. Hieno suunnitelma. Nyt pitäisi vielä saada perusteltua esimiehelle miksi olisi tärkeää päästä Espanjaan.

Parista kolmeksi?

Löysimme toisemme, kaksi aikuista. Molemmat jo tottuneet omiin arkisiin ympyröihimme, yhden hengen talouksiin. Arki toi meidät yhteen ja huomasimme että omista tottumuksista ja vaatimuksista ei ollutkaan niin vaikeaa tinkiä. Kaikki loksahti paikalleen, aikaisemmat harhailut olivat kummallekin opettaneet tunnistamaan sen mitä oikeasti haimme. Muutimme pian samaan osoitteeseen. Samanlaiset lasit ja haarukatkin oli jo valmiiksi. Oli helppo olla toistemme kanssa. Mentiin naimisiin "salaa" kahdestaan. Pidettiin jälkeenpäin iloiset juhlat. Lennettiin häämatkalle toiselle puolelle maapalloa ja ihmeteltiin tuhansia neonvaloja, miljoonakaupunkeja, varjoisia kujia ja vuoriston rauhaa. Löydettiin isompi koti. Yritettiin kasvattaa tomaatteja. Ja yrttejä. Huonohkolla menestyksellä. Korianteri menestyi yllättäen. Tupa oli rakkautta tulvillaan. Tänne sopisi lapsenkin tulla.

Lasta ei kuulunut vuoteen ja lähdettiin selvittelemään asiaa. Syykin löytyi. Lapsia ei saataisi perinteisin menoin. Otettiin tieto vastaan aika rauhallisesti, ehkä se vähän helpottikin oloa. Samanaikaisesti lähimmät ystävät pölähtivät kaikki yhtäaikaa raskaaksi. Pyöreät mahat ympärillä tuntuivat ahdistavilta. Kun lapset viimein syntyivät, tuntui helpommalta. Kaikki tietävät että meillekin lapsi olisi tervetullut, mutta kukaan ei kysele enää mitään. Onneksi.

Hoidot ovat meille ainoa vaihtoehto. Oltiin taas aivan alussa. Tutustumassa omituiseen uuteen maailmaan, jossa siittiö menee klinikalle ennen kahdeksaa ja munasolu saapuu paikalle pari tuntia myöhemmin. Jossa sen kolmannen videon yli kannattaa kuulemma hypätä. Ja jossa "kohta voi vähän nipistää". Nipistihän se.

Lähipiiristä ja kauempaakin kuulee lukuisia lapsettomien tarinoita. Uuvuttavaa vuosia kestävää vuoristorataa, jossa kivutaan toivon ja odotuksen huipulle ja rysähdetään kerta toisensa jälkeen syvälle pettymykseen. Pelottaa onko se omakin osa. Kuinka kauan sellaista voi kestää. Järki sanoo että pettymyksiä väistämättä tulee. Mieli on kuitenkin järjenvastaisen optimistinen. Miksei muka meillekin voisi tapahtua ihme. Eikös tässä olla kuitenkin synnytty onnellisten tähtien alla? Täsmällisesti alkava verinen tiputtelu, eikö se kuitenkin voisi olla jotain muuta kuin kuukautiset?

Sadetta sisällä

Viikonloppuna nukuin pitkään. Raukeat venyttelyt sängyssä, ihan heti ei jaksa pompata ylös. Kuuma suihku kaikessa rauhassa. Melkein puoliltapäivin hipsin keittiöön laittamaan kahvipannua tulelle. Nenään osui erikoinen tuoksu; kuin vanhassa pölyisessä aitassa sateella. Ulkona on kipakka pakkanen, mutta syrjäsilmään osuu ikkunan takana ripotteleva vesisade. Pöytä ikkunan edessä lainehtii vettä. Nyt tässä on jotain outoa. Eihän se sade olekaan ulkona vaan sisällä! Ikkunan yläpuolelta tiputtelee vettä tasaiseen tahtiin. Yhtäkkiä olen aivan hereillä! Huudan miehen hätiin ja alan kuivailla kastuneita esineitä. Vedentulo jatkuu ja lattiat pitää suojata. Tulee totaalisen uusavuton olo. Mitä ihmettä tällaisessa tilanteessa oikein pitää tehdä? 36 vuotiaan ensimmäinen ajatus on soittaa isi apuun.

Pikkuhiljaa yritetään rauhoittua. Etsitään vakuutusyhtiön numeroa, etsitään putkimiehen numeroa. Ei muuten ole ollenkaan liian helppoa... Lopulta numero kuitenkin löytyy ja ystävällinen rouva yhdistää Väinölle. Väinö on lupsakka mies, joka tuntee meidän kulmilta joka toisen naapurin jo entuudestaan. On tainnut käydä tässäkin talossa aikaisemmin, niitten aiempien asukkaiden aikaan. "Kyllähän minä tällaisessa tapauksessa normaalisti tulisin itse, mutta kun olen 60-vuotispäivillä. Mutta lähetän teille heti miehen." Ihanaa asua melkein pikkukaupungissa! Väinön lupaama mies tulee alta aikayksikön ja laittaa ripeästi vedet poikki. Yritetään sitten arjen tultua saada vakuutusyhtiötäkin kiinni.

Tiputtelu ikkunan päältä kuitenkin jatkuu hiljalleen. Vuorivillat ovat ehtineet kastua. Laitetaan lämmitin kuivattamaan niitä. Kumma kyllä, vedentulo vaan lisääntyy. Lattiat on suojattuna ja astioita tippuveden alla. Yritetään nukkua. Havahdun yöllä muutamaan otteeseen hereille. Tip, tip, tip. Jotain mätää tässä täytyy olla.

Aamulla saavit on täynnä vettä ja vedentulo on vauhdikkaampaa kuin ennen vesien sulkemista. Ei näytä lupaavalta. Kaikki viksut ja filmaattiset tuttavat on konsultoitu läpi. Paras ohje taitaa olla: "Istukaa sohvan nurkkaan ja korkatkaa pullo punkkua!" Ei tässä kai muutakaan voi. Ruvetaan katsomaan leffaa. Samalla mies kiinnittää huomion seinään, jossa tapetti on alkanut kastua. Apua! Ei täällä mitään vesiputkia mene ja vesikin on suljettu jo edellisenä päivänä. Syyllinen alkaa löytyä. Märät tapetit ovat suoraan keittiön yläpuolella. Ja märkien tapettien yläpuolella on kattoikkuna. Mistään ei näytä lorisevan vettä sisään, mutta ikkunaa raotettua huomataan, että katolle on muodostunut jäästä harjanne jonka taakse vesi on jäänyt ansaan lumen alettua sulaa kovien pakkasten hellittäessä. Tämä vesi lirittelee suoraan seinän väliin pellin saumasta.

Lähden kolaamaan lunta pihalle samalla kun suojalaseihin varustautunut mies roikkuu puolittain kattoikkunan ulkopuolella nakutellen vasaralla ja taltalla jäätä irti. Naurattaisi jos ei vituttaisi niin. Ylimääräinen negatiivinen energia on hyvä purkaa lumikinokseen joka pihalle on taivaalta kaiken aikaa tuprunnut. Ja odotettu ihme tapahtuu, vedentulo lakkaa. Halleluja! Vakuutus ei korvaa, mutta olisi voinut pahemminkin käydä. Taidettiin kuitenkin selvitä säikähdyksellä. Saadaan vähintäänkin rauhassa katsoa tilannetta. Ja uudet tapetit on vähän jo yläkertaan muutenkin suunniteltuna... Tuleepa potkua siihenkin hankkeeseen. Putkimies kävi laittamassa vedet takaisin päälle. Pääsee taas suihkuun.

Onni on kuiva keittiö ja pyykit koneessa.