Ajatuksia lapsettomuudesta ja lapsellisuudesta

Kukuin valveilla yömyöhään eilen ja lueskelin lapsettomuuskeskusteluja ja -blogeja. Siinä sivussa popsin jalopenoja puoli purkillista, minkä jälkimainingeista saan nyt nauttia. Erityisesti keskusteluissa moni kirjoittaja tuntuu olevan hirvittävän vihainen ja katkera lapseton. Tietysti keskustelujen yksi tärkeä tarkoituskin on saada tuulettaa omaa ahdistustaan vaikean asian kanssa, mutta joissain tapauksissa nämä aggressiivisimmat tapaukset hyökkäävät voimakkaasti sellaisten kirjoittajien kimppuun jotka edes yrittävät pitää muitakin asioita elämässään tärkeinä. Puhumattakaan jos joku lapsia jo saanut uskaltautuu lausumaan mitään mihinkään liittyen. En haluaisi tulla katkeraksi lapsettomaksi. En halua kuulua samaan joukkoon heidän kanssaan. En saa heidän vihastaan henkistä tukea itselleni.

Siinä vaiheessa kun saimme itse tietää lapsettomuusongelmastamme, oli kolme läheisintä ystäväpariskuntaa raskaana ja neljännellä kaksi leikki-ikäistä. Aikaisemmin sovittu illanvietto heidän kanssaan tuntui raskalta. Nieleskelin kyyneleitä ja en pystynyt halaamaan heistä ketään. Viritin väkisin iloista hymyä huulille. Jollain tapaa erityisesti raskaus tuntui vaikealta ajalta. Selvästi vähensin aktiivista yhteydenpitoa heidän suuntaansa. Nyt kaikki lapset ovat syntyneet ja lähipiirissä on luonnollisesti melko dominoivana keskustelunaiheena pienen vauvan hoito. Tilanne on mystisesti helpompi kun nuo vauvat ovat omia erillisiä ihania yksilöitään.

Edelleen kuitenkin rakkaisiin ystäviini, tuoreisiin äiteihin, on ajoittain haastavaa suhtautua. Olen kai alitajuisesti loukkaantunut heille siitä että he ovat siirtyneet omaan maailmaansa ja jättäneet minut ulkopuolelle. Meidän välisemme suhde on muuttanut luonnettaan ja tärkein tukiryhmäni on kaikonnut ulottumattomiini. En tahtoisi hyväksyä että näin on, mutta tuo tunne ei ole järjellä komennettavissa pois. Samanaikaisesti olen aidosti iloinen heidän lapsistaan ja siitä että he saavat nyt elää tuota elämänvaihetta. Kuukautiskierron vaiheesta riippuen toki kiinnostukseni kakan koostumukseen vaihtelee.

Muut raskaana olevat tai pienten lasten äidit eivät herätä juurikaan samanlaisia tunteita. Tapaan työssäni paljon vauvoja ja leikki-ikäisiä ja heidän äitejään. Minusta se on ihanaa. Koskaan ei tarvitse virittää väkinäistä hymyä huulille vaan vauvat ovat vaan tosi ihania. Etäisempien sukulaisten tai tuttujenkaan vauvauutiset eivät nyt niin kovin voimakkaasti hätkäytä. Edes aborttia harkitsevia raskaana olevia kohdatessa en ole kokenut että se olisi minulta jotenkin pois. Henkilökohtainen suru niillä naisilla tuon päätöksen eteen joutumisesta on vain niin inhimillistä että päällimmäiseksi tunteeksi nousee myötätunto.

No, nyt on lauantai, päivistä hienoin! Huomenna pääsemme tapaamaan taas koko lapsellisten konkkaronkkaa, mutta tämä päivä on parisuhdepäivä. Kunhan rakas mieheni vain eilisen poikain illan jälkeen saa promillet laskemaan sille tasolle että pääsee viettämään sitä kanssani... No. Tämä aamu on minun aamuni!