Seitsemän veljestä

Kesä on livahtanut ohi vauhdilla. Pähkähullu helle kesti ja kesti, nyt tuntuu aika hyvältä tämä pilvistä ja 11 astetta.

Kesällä sai selkeästi jättää nämä lapsentekoajatukset lepäämään kun hoitopaikka oli kiinni. Nyt kesätaukojen loputtua täynnä optimismia aloiteltiin taas uudestaan, ensimmäisellä IVF hoidolla. Oltiin psyykattu itsemme niin täyteen luottamuksen tilaan että lähinnä jännitettiin kuinka monta alkiota laitetaan pakastimeen ja mitähän niille sitten pitää tehdä jos tärppää heti jne. Jännitti kovasti se munasolujen punktio. Lääkkeet saivat pään vähän pöpperöiseksi mutta kipulääke tepsi kohtalaisen hyvin. Toisen puolen punktio vähän sattui kutenkin. Saaliina seitsemän hienoa munasolua! Ja nättejä siittiöitä riittämiin. Hyvillä mielin kotiin, rakas puoliso oli huomaavainen ja avulias, ilta hömppää telkkarista ja suukkoja.

Seuraavana päivänä soittelin kysyäkseni tulosta ja hoitajan ääni muuttui keskittyneen positiiviseksi. Pyysi odottamaan hetkisen ja kertoi että lääkäri soittaa hetken kuluttua kun vapautuu. Aika selvä juttu siinä vaiheessa, mutta kuitenkin vielä yritin roikkua pelastusrenkaassa ja kuvitella että alkiot ovat varmaan huonompilaatuisia ja ehdottavat kahden siirtoa yhtä aikaa. Eipä aikaakaan kun tuli "valitettavasti tällä kertaa ikävämpää kerrottavaa". Ei yhtään hedelmöittynyttä. Iltapäivä ja ilta meni silmät punaisina ja nenä tukossa. Meidän seitsemän veljestä vedettiinkin vessasta alas.

Onneksi vielä seuraavakin päivä oli sairaslomaa, ei enää kipuja ja fyysinen vointi jo hyvä. Mutta niin surullista ja raskasta. Yritän ajatella positiivisesti, kyllä tästä vielä eteenpäin päästään. Pari pakollista taukokuukautta tulee eteen taas. Yritetään kai vielä ICSI, mutta siihenkään ei mitään varmuutta ole luvattu. Ihan oikeasti lapsettomiksiko tässä jäädään? Surffailen adoptiosivuilla. Meistä tulisi varmasti hyvät vanhemmat silläkin tavalla.